22. helmikuuta 2015

Mollie kukkasia + ohjelinkit

Sain inspiraaton tehdä taas Mollie-kukkia, kun näin Pinterstissä kuvan, missä niitä oli käytetty peiton tekoon. Tykkään paljon kukkajutuista ja nää on niin pieniä ja söpöjä.


Muutama vuosi sitten tein näitä viimeksi, joten piti hieman tsekkailla ohjeista kuinka ne syntyivätkään. Lyhyt vilkaisu ohjeeseen ja johan alkoi homma luistaa. 

Ensin tehdään taikasilmukka, johon tulee viisi kiinteää silmukkaa. 


Se on kukan keskustapallukka.


Sitten vaihdetaan väriä. Terälehdet aloitetaan kolmella ketjusilmukalla.


 Sitten saman silmukan läpi vedetään koukulle pitkiä langankiertoja vuoroin edestä ja takaa. 
Yhteensä kymmenen kappaletta. Kymmenes langankiertovedetään kaikkien langankiertojen läpi ja kiinnitetään piilosilmukalla.


Sitten kolme ketjusilmukkaa piilosilmukan perään ja sitten läpisamasta silmukasta kuin muukin terälehti ja kiinni piilosilmukalla. Siitä sitten seuraavaa terälehteä. 
Kuvassa ensimmäinen terälehti on käännetty "oikeinpäin" niin, että painan sormella langankiertoja takaa, että ne nousevat paremmin esiin. Toinen vielä sen näköinen kuin virkatessa tulee. 


Neljä tehty, kaksi vielä jäljellä...


Ja eka kukka on valmis.


 Sama kukka takapuolelta.



*****^^*****^^*****

Omasta vajaavaisesta selostuksesta tuskin saa selvää, joten onneksi on olemassa muita erinomaisia ja yksityiskohtaisia ohjeita:
Tekstinä ja kuvina (engl.) - Mollie Flowers

*****^^*****^^*****

Siinähän niitä on yksi jos toinenkin. 

 
 Oho, sekaan löysi tiensä yksi valkoinenkin.


Hoo, niitä onkin oma läjänsä. 


 Noin, rohkeasti sekaisin vain. 


Kukkaset on helppoja ja nopeita tehdä. Ja monikäyttöisiä. Viimeksi pari vuotta sitten tein näistä pannualusia. Kukista tulee paksuja, joten soveltuvat hyvin sellaiseenkin. 
Nämä kuvissa seikkailevat kukat päätyvät nekin pannunaluseksi, mutta minulla on mielessä muitakin projekteja mihin haluan värkkäillä Mollie-kukkasia lisää. 


20. helmikuuta 2015

Kirjoneuletta tuplana.

Nyt avautuivat aiemmin esittelemäni Dropsin lankakerät ja aloitin pitkään to do -listalla olleiden kirjoneulepolvisukkieni teon.


Aiemmista kerroista poiketen teen molemmat sukat yhtäaikaa, jotta sitten vältyn virheiltä, kun voin tehdä molempien kuviot samaan syssyyn. ja tulevathan ne sitten varmemmin valmiiksi asti.
 Minä kun toisinaan kärsin niin kutsutusta toisen sukan syndroomasta, eli toinen sukka saattaa jäädä valmistumatta. 
Nyt ei pelkoa siitä.



Vähän kuviosunnitelmaräpellystä alla. 
Sukan edetessä kuvioidenkin sunnitelmat syntyy sitä mukaa.. Sottasta ohjetta on taas, mutta pääasia, että siitä itse saa selvän. 


Ihan en ole varma tykkäänkö näistä kuvioratkaisuista. Antaa nyt mennä kun on mennäkseen, mutta kauniinpiakin kuvioita olisin aikaiseksi saanut. Tuli taas vähän kiirus päästä aloittaamaan neulonta, niin kuviosuunnittelu on vähän hätäistä.


Follow my blog with Bloglovin

17. helmikuuta 2015

Lapaset valmiit!

Lapasetkin valmistuivat ja oranssi asustesetti on kokonainen!

Luonnollisesti niihinkin käytin samoja pintakuvioita kuin pipossa ja huivissa aiemmin. 
Vähän taisi tulla hassun näköiset kärjistä, mutta ei näissä mitään häiritsevää vikaa ole. Ja pitkästä aikaa testasin intialaista peukaloakiilaa, mistä pidän paljon. Se on helppo tehdä ja näyttää siistiltä. Hetki piti palautella mieleen kuinka se tehtiinkään. 
Onneksi Langanluonti-blogissa on erinomainen ohje


 Kokonaisuus näyttää kovinkin pirteältä ja tykkään näistä paljon! 


Nämä saa minut melkein toivomaan, että talvi pysyisi vielä kauan, jotta näitä voi käyttää mahdollisiman paljon vielä tänä talvena.
 Hehah!



15. helmikuuta 2015

Mitäs mä näillä teen?

Ostettuani eilen uuden virkkuukoukun, halu päästä testaamaan sitä (kun on niin kivan näköinenkin) kasvoi sisälläni illan mittaan. Vaikken kamalan paljon välitäkkään virkkaamisesta on se silloin tällöin mukavaa ja nättejä juttuja saa aikaiseksi sitenkin. 
Niinpä neulomukset nurkkaan ja koukku käteen. 


Kaivelin pari viikkoa sitten ostamani hopeanhohtoisen alennuslangan kätköistäni ja aloin etsimään ohjetta, että mitä ihmettä sitä tekisi. Pinterestistä sitten löysin tämän neliön ohjeen. 
Niitä siis.


Helppoja ja nopeita tehdä eikä niistä hullumman näköisiäkään tule. 
Koukkukin toimi mukavasti kädessä. Mutta mihin näitä käyttäis tai mitä niistä tekis? Hhmmm.. 



Yhdeksän näitä tein. 
Samalla pähkäilin mikä niiden kohtaloksi tulisi ja mulla onkin ehkä yksi idea, mutta katsotaan ja annetaan hautua. 


14. helmikuuta 2015

Kerät sukkiin.

Hyvää ystävänpäivää!!


 Ajattelin seuraavana työnäni tehdä värikkäät kirjoneulesukat jämälankameinigillä. 
Tosin mä taidan olla vähän hullu, kun kävin sukkia varten ostamassa uudet langat, vaikka niitä jämälankoja mulla on komero pullollaan. Mutta näköjään osa koko neulontaprosessin viehätystä on saada käydä hakemassa ne uudet langat niin minkäs teet. 



 Kymmenen Dropsin Lima- kerän lisäksi mukaan tarttui uudet puikot, koska niitähän ei voi koskaan olla liikaa, eihän?? Ja yhtä lukuunottamatta virkkuukoukkuni ovat joutuneet hukkaan, joten tämä oli oikea tarveostos.


P.S. Kuvanlaaduista iso SORI. 
Napsin niitä kännykällä huonossa valaistuksessa. 
Ehkä silti ovat parempia kuin ei mitään.

12. helmikuuta 2015

Pirtsakkaa oranssia.

Luonnonvalkoiset pipo ja huivi, joita olen käyttänyt jo iäisyyden alkavat olemaan kovin kuluneen näköisiä, joten päätin, että on aika loihtia uudet.

Langan valikoiminen osoittatui hyvin hankalaksi kun ihania vaihtoehtoja ja värejä on niin paljon. Pitkällisen hyllyjen välissä seiskoskelun jälkeen päädyin Dropsin Nepaliin ja vähän murrettuun oranssiin. Olen valintaani erittäin tyytyväinen. Lopputuloksesta tuli juuri sopivan paksu ja pehmeä.


Tein siis tuubihuivin ja alla on kuvat itsesuunnitellusta pintaneuloksesta ja kohdasta, missä liitin päät yhteen virkkuukoukkulla. Liitoskohdasta tuli yllättävän siisti, vaikka sen sieltä seasta helposti huomaakin.
Silti, olen tyytyväinen.



Pipon sain valmiiksi tänään. 
Tein ihan tollaisen peruspipon, missä käytin samoja neuloksia kuin huivissa, Pipot ovat minulle jotenkin hankalia tehdä, tulee liian tiukkoja tai löysiä ja kavennukset loppua kohden menevät aina pieleen ja niistä tulee rumia. 
Nyt kuitenkin kävi säkä ja pipokin onnistui ihan kiitettävästi.


Jäljellä on vielä kaksi kerää juuri sopivasti lapasiin. 
Seuraavana onkin niiden suunnittelu ja toteutus niin tämä setti on valmis käyttöön.

11. helmikuuta 2015

Vanhoja lemppareita.

Olen ihastellut ihmisten aikaansaannoksia erilaisissa kävityöblogeissa jo jonkin aikaa ja itsekin neulonut intohimoisesti jo viisi vuotta, joten päätinpä aloittaa minäkin oman "käsityöpäiväkirjani" viimein. 

Ihan ensimmäisenä esittelen muutaman lempparineulomukseni, jotka ovat olleet onnistuneita ja kovassa käytössä.


Tässä on pitkäTimanttihuivini, joka menee kaulan ympäri kolme kertaa ja on pehmeä ja lämmin, vaikka onkin reikiä täynnä. Tämä on tehny muistaakseni toissa syksynä ja ollut minulla käytössä aina viime ja tänä talvena.



Sitten on minun ehdottomasti kaikkien aikojen lempparivillikset! En millään muista mistä langoista on tehty, kun nämä taitaa olla kolmisen vuotta vanhat. Käytössä ja pesuissa nukkaantuneet, mutta silti säilyneet kovasta kulutuksesta huolimatta ehjinä. Kuvioinnin suunnittelin itse, eli varsi ja jalan päälipuoli on tähtikukkaa ja kantapää ja pohjapuoli raitaa. 


Luonnonvalkoinen on väriltään tämäkin työ. Viime talvena sain tämän torkkupeiton sohvalle valmiiksi. Sen alla on lämmin olla ja neuloa lisää tai katsella telkkua. Kuvion suunnittelin itse ja lankana käytin Novitan Keloa.



Viimeisimpänä esittelen tässä itseasiaasa tämän vuoden puolella tehdyt villikset miehelleni. Hän ei itse suostunut jalkamalliksi, niin vedin nämä omien villasukkieni päälle, ettei ihan löllyköiltä näytä kuvassa. Seiskaveikasta itsesuunnitellut raitakuviot. Nämä on kivat, kun on värikkäät muttei sitten kuitenkaan liikaa. 


Siinähän niitä muutama.
 Reilun viiden vuoden aikana siitä, kun neulomisen salat itse aloitin opettelemaan on tullut tehtyä valtavan paljon neulomuksia itselle, sukulaisille ja kavereillekin. Vanhoja juttuja olisi kiva esitellä enemmänkin, mutta jospa nämä riittäisi ja keskitytään tässä blogissa sitten niihin uusiin juttuihin.