27. kesäkuuta 2015

This is my cup of tea!

Alkoi vähän nuo isompien projektien (ks. aiempi postaus) tekemiset pännimään niin oli pakko neuloa välissä nopeat sukat. 

Sopivasti löysin Prismasta alelankoja itselleni, joista näihin sukkiin käytin tätä puro batik-lankaa. 


Koiramme Hessu päätti vähän avitella minua lankojeni kanssa ja toinen lankakeristäni saikin aivan uuden muodon. Sain kun saikin siitä selviteltyä itselleni sopivan pätkän sukkieni loppuun saattamiseen. Jonkin verran yli kerän siis meni näihin lankaa. 


Kuvion otin My Cup of Tea-sukkien ohjeesta, muuten en ohjetta katsonut lainkaan vaan sovelsin omanlaiset sukkani. Kivat tuli ja koska nämä ovat akryylilangasta tehdyt ja äitini kaipailee itselleen kutittamattomia yösukkia, niin nämä menevät hänelle. 


Tässä vielä kuva missä värit ovat oikeanlaisessa päivänvalossa. 


Seuraavaksi aion yrittää selvitellä koiruliinin sotkeman langan taas jonkinlaiseen kerän muotoon. 

9. kesäkuuta 2015

Kesän kolme projektia.

Minulla on keskeneräisenä kolme kesäistä käsityöprojektia. 
Ideaaliahan olisi saada kesäisiä juttuja valmiiksi jo ennen kesää tai alkukesästä, jotta ne saa käyttöön ajoissa kesällä. Minulla taitaa kyllä mennä niinpäin että tykkään kesällä tehdä ne kesäiset jutut ja ne menee käyttöön vasta seuraavana kesänä. 

Tämä mytty oli tarkemmin esittelyssä yhdessä aiemmista postauksista.
Mekko ei ole sen pidemmälle juurikaan kerennyt sillä sormeni kipeytyi virkkaamisesta. Varmaan syynä liian tiukka käsiala tai huono ote virkkuukoukusta tai jokin tällainen. Lisäksi kehitin itselleni toisen projektin jota pidin kuitenkin tämän mekon valmistumista kiireellisempänä. 


 Se kiireellisempi työ on löhöilyviltti tai auringonottomatto tai miksikä sitä haluaakaan kutsua. Minulla on olemassa mummon vanha päiväpeite, jota olen käyttänyt juurikin näissä tarkoituksissa. Ja se on muuten ihana ja täydellinen, mutta kovin iso painava ympäriinsä kanniskeltavaksi kaupungissa. Niinpä päätin jättää sen maalle äidilleni ja käytän sitä siellä päin ollessani. Tilalle "kaupunki"käyttöön teen pienemmän ja vähän kevyemmän version. 


Siksak-kuviolla päätin mennä tämän projektin kanssa. Näyttää kivalta ja kuitenkin yksinkertainen ja nopea tehdä. Kuvanottohetkestä viltin pituus on jo yli tuplaantunut, mutta loppuun on matkaa vielä todella paljon. 


Kolmantena työnä on jo aloitettuna pitsinen kesätoppi, mutta tämän valmiiksi saanti menee varmaan lähemmäksi syksyä. Haluan ensin saada muut valmiiksi ennekuin jatkan tätä. 



Näissä kolmessa riittää tekemistä käsitöiden saralla koko kesäksi enemmän kuin tarpeeksi, sillä on töitä ja paljon kaikenlaista kesäpuuhaketta. Kun ilmat on hienoimmillaan niin käsityöt saavat jäädä sohvan nurkalle ja kirmaan nauttimaan kesästä. 


6. kesäkuuta 2015

Jo täyden lankavaraston täydentämistä.

Pari viikkoa sitten sain postista netistä tilaamani lankalähetykset. Lankaahan ei voi koskaan olla liikaa ja oli aivan pakko hyödyntää netissä olevia alennuksia. 

Ensimmäisen paketin tilasin Lankatalo Tapion kaupasta. Se sisälsi persikanväristä virkkauslankaa, mistä suunnitelin tekeväni joskus keittiön pöydälle tabletit. Kaksi kerää ruskeaa ja viisi kerää fuksian väristä Dropsin Uni Coloria. Kelailin ostoskorissa tästä langasta värejä ostoskorissa ees sun taas ja lopulta vatuloin tilauksen näköjään niin, että yhden fuksianvärisen kerän sijasta tilasin viisi ja kaksikerää muita värejä jäi pois. noo, oma moka ja ei haittaa, sukkia saa näistäkin. Sukat on tarkoitus syntyä joskus myös kolmesta Drops Fabel Print kerästä. Yleensä en tykkää valmiiksi raita tai printtivärjätyistä langoista, mutta nyt nämä oli saatava. Tilasin myös kolme kerää Linea Lame puuvillasekoitelankaa, jotka käytän kesätopin tekoon. Yksi kerä puuttuu kuvasta sillä olin sen ehtinyt  ennen kuvan ottamista jo aloittamaan. 


Toisen pakettini tilasin Lankalinjasta. Olin jo jonkin aikaa etsinyt sopivia lankoja ja värejä kesän "löhöilymaton" tekoon. Viimein juuri sellaiset täydelliset löysin Lankalinjan lankojen poistokorista eli Matchin puuvilla-akryylisekoitteinen nauhalanka. Tästäkin muutama kerä jo puuttuu, kun heti paketin tultua oli pakko päästä työtä aloittamaan. Maltti ei valttini!


Neulomis- ja virkkaushommia riittää näistä ja vanhoista langoista reippaasti koko kesäksi. Jospa nyt malttaisin olla kurkistelematta lankakuppojen sivuille ja olla ostamatta mitään pariin kuukauteen. Se olisi jo saavutus!

3. kesäkuuta 2015

Vaakasilmukoiden neulominen.

Jonkin aikaa sitten tein Lettiraitasukat, joihin tein sen vaakasuorassa olevan lettimäisen raidan vähän vaivalloisella tavalla. Nyt viitsin asiaa hieman tutkia ja löysin ohjeet kuinka samannäköisen raidan saa luotua helpommin.

Tässä on englanninkielinen video vaakasilmukoiden (vikkel braid) luonnista.


Tämä video on siitä hyvä, että kuva on selkeä ja läheltä. Mutta jos ei englantia oikein ymmärrä niin alapuolella on suomenkielinen video.


Youtube on näitä ohjevideoita täynnä, mutta en vain viitsinyt etsiä niitä ensin, kun oli niin kiire sukkia aloittamaan. Perinteistä minua. Ensin tehdään ja jälkikäteen tutkitaan, kuinka sen olisi voinut tehdä paremmin/oikein. 

Seuraavat lettiraitasukkani kokeilen tällä tekniikalla.